| |
Olet
saapunut Mr C –maailmaan!
Mr C on maamme pisimpään toimineita ja yhä jatkuvasti keikkailevia klubibändejä. Bändin idea on ollut soittaa maailman parhaita kappaleita niin kuin ne olisivat omia. Konsepti on toiminut ja bändi on nyt elämänsä kunnossa!
Vuosien varrella
mukaan on mahtunut areenakeikkoja, suuria yritystilaisuuksia, yksityisjuhlia, yökerhoja ja klubi-isännöintejä. Yhteistyötä on tehty mm. Michael Monroen, Jore Marjarannan, Aki Sirkesalon, Sami Saaren, Laura Närhen, Ville Pusan, Timo Kotipellon, Jonna Kososen (Nylon Beat), Kirsi Rannon, Paula Koivuniemen, Mikko Leppilammen sekä Maija ja Eeva Vilkkumaan kanssa. Mr C –jäsenet ovat tuttuja myös yhtyeistä Egotrippi, Killer, Killer Aspect, Fireal, Antti Tuisku, Myötätuuli, Urban Tale ja 1N. Yhtyeen solisti Kimmo Blom esittää tänä keväänä pääosaa Tampereen Palatsiteatterin The Queen -musikaalissa Show Must Go On. Mainittakoon lisäksi, että Mr C oli myös 2005 Yleisurheilun MM-kisojen virallinen house band ja Naisten Kymppi -tapahtuman luottoartisti keskeytyksettä jo vuodesta 2003!
Mr C on pyörittänyt useita liveklubeja Helsingissä, mm. legendaarista Kurki Klubia, ja tehnyt 15 vuodessa pitkälti yli 1000 keikkaa!
Mr C:n alter ego Boys of The Band (BOB) osallistui vuoden 2010 Euroviisukarsintoihin ja on julkaissut ensialbuminsa Does I Can?.
|
KATSO LIVE VIDEO! Klikkaa kuvaa.. |
Mr C on kitarapoppia,
vahvoja melodioita, tarttuvia tarinoita ja ajatonta soundia.
Solisti Kimmo Blomin tenoriääni erottaa yhtyeen
varmasti monista kotimaisista artisteista ja muodostaa suuren
osan siitä soundista, joka tälle nelihenkiselle
pop-ammattilaisten muodostamalle kokoonpanolle on vuosien
kuluessa muodostunut.
Mr
C -bilekeikalla vaikuttavat aineet ovat englanninkielinen
pop/rock- ohjelmisto - tuttuja hittejä 70- ja 80-luvuilta
ja päivän kuumaa kärkeä, sekä tilaisuuden mukaan myös
vanhoja kunnon klassikoita niin koti- kuin ulkomailtakin.
Vuorovaikutus yleisön kanssa toimii aina varmasti. Biisilistaa ei tehdä koskaan, vaan yhtyeen
ohjelmisto muovautuu jatkuvasti keikan aikana, jolloin tuloksena
syntyy onnistunut kokonaisuus tilaisuuden luonteen mukaan.
Mr C –keikalla kuullaan mm. seuraavaa: The Queen, U2, Green Day, The Police, Bryan
Adams, Billy Idol, Kylie Minogue, Robbie Williams, A-Ha, Tom Jones, Bob Marley, Elvis,
The Beatles, The Offspring...
Lisäksi esim. häissä Mr C –settiin kuuluvat
tietenkin oikeat häävalssit ja foxit, kuten kunnon
perinteisiin perhejuhliin kuuluukin. |